Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uppopumppu

Uppopumput tyhjentämiseen ja veden nostamiseen hankalistakin paikoista.

Uppopumppua käytetään yleisimmin veden siirtoon sekä tyhjennyspumppaukseen esimerkiksi kellareiden, uima-altaiden, kaivojen ym. tyhjentämiseen.

Likaiselle ja puhtaalle vedelle on omat uppopumppumallit joka tuleekin huomioida uppopumppua hankkiessa. Viimevuosina mallistoihin on myös tullut uppopumppu josta löytyy kummatkin ominaisuudet, eli soveltuvuus sekä likaiselle ja puhtaalle vedelle. Uppopumput toimivat verkko- tai voimavirralla, ja niiden pumppausteho sekä vedennostokorkeus riippuvat pumpun tehoista, ja voivat vaihdella suurestikin.

 

Einhell yhdistelmäpumput
(Kauppahuone Harju Oy)Einhell yhdistelmäpumput (Kauppahuone Harju Oy)

 

Kirkkaalle, eli puhtaalle vedelle valmistetut uppopumput soveltuvat esimerkiksi tulvivien kellareiden ja erilaisten säiliöiden tyhjentämiseen.Puhtaan veden uppopumput kestävät kuitenkin pienen raekoon roskia, kuten hienoa pölyä/tms.

Likaiselle vedelle tarkoitettuja uppopumppuja voidaan käyttää myös piha-altaiden, valumakaivojen ja täyttyneiden rakennuskaivantojen tyhjentämiseen, sillä ne imevät epäpuhtaudet ilmoitettuun raekokoon asti.

Uppopumput ovat yleisimmin varustettu ulkoisella tai sisäisellä uimurikytkimellä joka takaa sen että uppopumppu ei pääse käymään ns. "kuivana", mikä saattaa vahingoittaa tai jopa rikkoa uppopumpun kuumentuessaan. Uimurikytkin myös huolehtii automaattisesta käynnistymisestä veden pinnan kohotessa. Joissakin malleissa uimurikytkimen saa kytkettyä myös pois päältä, joka mahdollistaa esimerkiksi kellarin tyhjentämisen mahdollisimman kuivaksi, tällöin käyttäjän tulee varmistaa itse, että pumppu ei pääse käymään kuivana.

Uppopumppu GC-DP 1020 N
(Kauppahuone Harju Oy)Uppopumppu GC-DP 1020 N (Kauppahuone Harju Oy)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?